Hieno talvipäivä kirpeä pakkanen ja valoisaa. Kävästiin pienellä lenkillä. Istun nojatuolissa kutoen käsinettä ja kuunnellen urheilua. Villasukat on vakiovaruste sisälläkin näillä ilmoilla. Niin vähän lunta ettei siitä riitä kasattavaksi peittämään mummonmökin avointa, tuulettuvaa pohjaa. Lämmitystä hoidellaan sähköllä ja puilla. Puilla nyt lähes joka päivä, joko pönttöuuni tai keittiön leivinuuni on lämpimänä. Mutta niin tekee kaikki muutkin lähistöllä eli naapurien  savut saa tulla ja mennä.Leivinuunissa kypsyy Lidl:n tarjous kassler vihanneksineen.

Minulla on kaikki hyvin, vaikka en kultalusikka suussa syntynyt enkä sillä tavalla kuolekaan. Samalla ihmettelen miks kokoajan haluan murehtia tätä Suomen nykytilaa, lukea lehtiä ja kuunnella johtajia. Ja osallistua kunnankin asioihin. Voisin vain lämmitellä.

Olen ikäluokkaa, joka sai tehdä töitä. Ei päivääkään työttömänä. Monet olivat samalla työnantajalla yhtäjaksoisti eläkkeelle asti. Ja silloin ei kovasti edes huomannut tai miettinyt mihin luokkaan kuului.Oli iso tasainen työtätekevien joukko.Valtaosa oli leivän syrjässä kiinni tai ainakin toinen perheestä.

 Nyt on syrjäytyneitä ja  usean polven työttömiä. Nyt tarvitaan terapiaa jokaiselle perheen-jäsenelle eri syistä. Mikä tämän Suomen pilasi ja missä vaiheessa? EU?  Eikä kysymys ole pelkästään ikärakenteestakaan? Pitää ottaa huomioon,että eläkejärjestelmät kehittyivät niin, että nyt vasta alkaa osalla eläkeläisistä olla rahaa osallistua hoitokustannuksiinsa ja kaikki myös maksavat eläkkeestään veroa.

Onko luotu myös henkinen  ilmasto, jossa vaatimattomammin pärjäävillä ei oikein ole sijaa majatalossa?

19.1.2014 Marjatta J.